Työyhteisö on yksi niistä monista asioista, joihin harvoin
itse pystymme tekemisillämme vaikuttamaan. Sen muodostuminen ei ole
riippuvainen siitä, kuinka hyvä itse olet työssäsi tai sen kummemmin siitä,
kuinka paljon sinulla on vielä opittavaa itse työtehtävissä. Sen sijaan hyvä
työyhteisö paljastuu tilanteissa, joissa kiire ja paine kaatuvat niskaan ja
työyhteisön jäsenten olisi omien hommien lisäksi kyettävä tekemään osia myös
kaverin hommista. Tämä ei ole mahdollista ilman puhumista ja ennen kaikkea kuuntelemista,
koska yhteistyön kitkattomuus on kaiken a ja o.
Teen itse pääsääntöisesti yövuoroa liikenneasemalla ja
työyhteisööni kuuluu tällöin vain yksi työkaveri. Tällöin työskentely on
yksinkertaista, koska kummallakin on kasa tehtäviä, jotka vuoron aikana tulee
tehdä ja tiedän aina mihin suuntaan huhuilla, jos tarvitsen apua. Vastapainona,
kun ennalta arvaamaton asiakaspalvelutyö lähestyy duomme
työskentelykapasiteetin äärirajoja, ei ratkaisuna toimi kuin olla katsomatta ulko-ovella
asti häämöttävän jonon perään… ja huokaista syvään (sekä toivoa, että suurin
osa jonottajistakin on ymmärtäväistä sorttia…). Apua ei ole saatavilla ja se on
vain karu fakta, niin minulle kuin asiakkaillenikin.
Menneenä viikonloppuna olin kuitenkin poikkeuksellisesti
päivävuorossa sekä lauantaiaamuna että sunnuntai-iltana. Huolimatta siitä, että
viikonloppu oli kiiretasoltaan lähellä maksimia, olen iloinen, että olin töissä
”ihmisten aikaan” juuri tuolloin. Sain pitkästä aikaa nähdä ja kokea sen, kun
homma toimii noin kymmenhenkisen tiimin kesken sujuvasti, eikä työvuorolistaan
merkityllä ”vastuualueella” ole sen suurempaa merkitystä kuin
jääkiekkoluistimilla jalkapallokentälläkään. Autetaan siellä missä tarvitaan,
priorisoidaan tehtäviä tärkeysjärjestykseen, siivotaan toistemme jälkiä,
vaihdetaan hommia lennosta ja välillä jopa tuntui, että olemme
ajatustenlukijoita. Se ei ole jokapäiväistä eikä edes jokaviikkoista varmasti muillakaan työmailla. Toisin sanoen, kun kaikki teki vähän enemmän kuin itselle
kuului, selvittiin mielestäni kunnialla tästäkin hulinasta. Toki sekaan mahtui
rikkinäisiä kuppeja, lainehtivia kotikaljoja, putoilevia ruoka-aineksia ja
ennen kaikkea järkyttävää sotkua, mutta ne kuuluu onneksi asiaan, koska
tekevällehän sattuu!
Hyvää
alkavaa viikkoa! :)
