Ihmistä ei ole tehty lupaamaan

Sain kunnian omia vuoden toisen kolumnipalstan Urjalan paikallislehdestä. Jotenkin tuntuu, että tämä tammikuun puoliväli on ajankohta, jolloin monien mieltä painaa tehdyt tai tekemättömät uuden vuoden lupaukset. Mietin sitä itsekin, koska - toden totta - en luvannut mitään. Mietin, että olisiko sittenkin pitänyt? Olisiko pitänyt laatia tarkka kielto, rajoitus tai jokin lukumäärällinen lupaus jostakin ja pyrkiä sen avulla viettämään täydellisen ihanaa vuotta? Tulin lopulta siihen tulokseen, että ei todellakaan. 

Ihmisen ei mielestäni kuulu yrittää luvata itselleen mitään. Esimerkiksi se kuuluisa karkkilakko, joka luvataan aloittaa uudestaan ja uudestaan ei vain tunnu muuttuvan toimivammaksi vaikka vuosia vierähtääkin eteenpäin. Jos omassa elämässä todella on tarvetta jonkin ehdottomalle kieltämiselle, niin luulen, että syy siihen löytyy jostakin paljon syvemmältä kuin Fazerin karkkipussista. Eräs tuttavani totesi blogissaan Health’s kitchen mielestäni osuvasti: ”Mitä lupauksiin tulee niin, jos joku asia häiritsee, muuta se. Päätä, että muutat sen ja, jos et nyt jaksa, niin älä muuta saati lupaa muuttaa sitä sitten joskus. Itselle tehty lupaus on jotain sellaista, missä piilee aina se lupauksen rikkomisen riski.” 

Päämäärät ja tavoitteelliset pyrkimykset ovatkin sitten asia erikseen. Niitä tuntuu ainakin itselleni tulevan jatkuvasti uusia, vaikka edellisetkään eivät ole jääneet taka-alalle. En tarkoita näillä mitään special-juttuja, vaan ihan arkielämän palasia. Tavoite voi olla suoriutua kunnialla 90%:sti kokeista ja tenteistä. Tavoitteellinen pyrkimys voi jollekin olla alkoholin juomisen vähentäminen muutamalla kerralla tai muutamasta tupakka-askista luopuminen kuukaudessa. Päämäärä voisi myöskin olla jonkin uuden taidon opettelu tai vanhan verestäminen. Mielestäni mikään edellä mainituista esimerkeistä ei ”mene reisille” yhdestä retkahduksesta tai tekemättä jättämisestä. Jos epäonnistut muutamassa kokeessa, et ole pettänyt lupauksia hyvästä kouluvuodesta. Jos et vietäkään tipatonta tammikuuta tai jaksa joka toinen päivä olla ahkera harjoittelija, et myöskään ole pettänyt lupauksiasi ja muuttunut aikaansaamattomaksi laiskiaiseksi.                                        

Ehdottomuus ja rajoittaminen eivät ole minun juttujani. Nautin vapaudesta valita ja luotan viisauteen, että epäonnistuneiden yritysten jälkeen voi aina yrittää uudelleen. Näin ollen, minä en lupaa, mutta suunnittelen silti palauttavani vanhan harrastukseni pianonsoiton osaksi arkea. Pyrin myös etenemään opinnoissani siihen vaiheeseen, että viimeistään ensi vuonna voisin kutsua itseäni alan ammattilaiseksi. Luon myös monia muita suunnitelmia mielessäni, mutta ne jääköön vielä sanattomiksi haavekuviksi. 

(Urjalan Sanomien kolumni 14.1.2016)