Monista meistä maailman ihmisistä sanotaan, että seurasta riippuen "on kuin eri ihminen". Myös minusta ja tiedän sen pitävän täysin paikkaansa. Olen vuosien varrella useaan otteeseen pohtinut, että mikä piru siinä oikein on, kun ihmiset samassa ympäristössä lisääntyvät sitä "yksinäisemmäksi" ja erilaisemmaksi tunnen itseni. Kesällä kuitenkin törmäsin käsitteeseen erityisherkkyys. Luettuani aiheesta enemmän, aloin tulla varmemmaksi siitä, että omaan tiettyjä piirteitä kyseisestä ominaisuudesta ja etten ehkä kuitenkaan ole se maapallon kummallisin olento. Persoonastani olen löytänyt hyviä ja huonoja puolia tasaiseen tahtiin, joista kerron lisää "Ympäristö minun aistein" -teksteissä.
Tämän sisäistäminen on auttanut minua ymmärtämään itseäni entistä paremmin, tekemään tiettyjä valintoja ja tunnistamaan selkeästi hetket, joissa erityisherkkyyteni näkyy ja etenkin tuntuu. Piirre selventää minulle hyvin myös sitä, kuinka usein muut ihmiset eivät välttämättä näe, koe tai tunne asioita samoin kuin minä. En enää ihmettele sitä, koska kaikki eivät vain voi olla samanlaisia. Ihan niin kuin toiset vaikuttavat minusta aivan liian kärsivällisiltä, kun minä taas haluan tehdä asian kuin asian nopeasti pois tieltä ja siirtyä seuraavaan, vaikka toteutuksen vauhdilla ei lopputuloksen kannalta olisikaan merkitystä.
”Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermostollista ominaisuutta. Ihminen reagoi normaalia herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, sillä hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa laajemmin ja syvällisemmin. Erityisherkkyys ei ole erityinen diagnoosi. Erityisherkät ihmiset ovat usein luovia, intuitiivisia, pohdiskelevia ja tunnollisia. Toisaalta he kuormittuvat muita helpommin esimerkiksi kiireestä, melusta ja negatiivisesta ilmapiiristä.”
On helposti pääteltävissä, että useimmat erityisherkät ihmiset ovat hiljaisia ja huomaamattomia isommissa ryhmissä. Se ei tarkoita, etteikö minullakin esimerkiksi olisi lähes aina jotain sanottavaa ajatuksissani. Ongelma sen sijaan tulee siinä, miten muuttaa ne ajatukset juuri sellaisiksi sanoiksi, ettei niistä syntyisi väärinymmärryksiä tai pahaa mieltä toisille. Luova sanavarasto, kun tuntuu välillä olevan niin laaja, että haluaisi aina valita niistä juuri ne oikeat. Huoh... liian tarkkaa puuhaa? Kyllä, ajattelen aivan liikaa.
Kouluaikoinani olin aina enemmän sivustaseuraaja kuin keskipisteessä heiluva "draamaqueen" ja olen siitä oikeastaan iloinen. Sittemmin olen ollut ihmisiin päin suuntautuva, sosiaalinen ja rohkeampi. Hakeutunut töihin paikkoihin, joissa ihmisten kohtaaminen on jatkuvaa ja rutiininomaista. En olisi uskonut sitä vielä jokunen vuosi sitten. Kai päätin jossain vaiheessa että kuljen epämukavuusalueitani kohti, voittaisin itseni ja saisin elämältä enemmän? Tällä tiellä olen myös yrittänyt jatkaa.
Ulkoisesti jotkin tekemäni asiat saattavat näyttää helpoilta, mutta pääni sisällä kamppailen välillä aivan yksinkertaistenkin asioiden kanssa. Esitelmien pitäminen, poikkeavat asiakaspalvelutilanteet, Subway:ssa asioiminen (=monivaiheinen tilauksen tekeminen), veikkauskoneen käyttö jne. Muun muassa näissä tilanteissa pääkoppani muodostaa asioista ennalta monimutkaisemman tilanteen kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Vaikka tiedänkin handlaavani homman kotiin, en jostakin syystä pysty välttämään sisäistä pyörremyrskyä, mutta nyt sentään tiedän miksi ensimmäinen ajatus usein onkin "kuhan tästä selviän..."
Yleisesti ottaen, koen, että erityisen herkistä aisteista on minulle sekä hyötyä että haittaa töissä ja elämässä yleensäkin. Vaistoan ihmisen/ihmisten läsnäolon usein näkemättä ja kuulematta, tunnistan monet paikat ja ihmiset ominaishajuista ja aistin vallitsevan ilmapiirin lähes välittömästi. Tunnen, jos joku seuraa minua kadulla, huomaan usein, jos joku käyttäytyy normaalista poikkeavalla tavalla, kiinnitän sanoja enemmän huomiota ilmeisiin, eleisiin ja muuhun ulkoiseen viestintään jne. Ihan mielenkiintoista sinänsä, mutta vastapainona herkkään reagointiini on luonnollisesti pienistäkin ärsykkeistä pelästyminen, liian voimakkaat stressireaktiot ja jossakin määrin korostunut tarve saada ihan vaan olla rauhassa.
...jatkuu...
Millaiset asiat huomaan heti tullessani uuteen paikkaan? Mitä yhteisiä kokemuksellisia piirteitä olen havainnut mm. Tuntematon sotilas -elokuvassa, suomalaisten urheilijoiden menestymisessä ja upeissa melodioissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti