Hei, kiva kuulla!

Kuka ikinä oletkaan, älä epäröi valintojasi tai ajattele elämääsi liian monimutkaisesti. Käskyni menettää merkityksensä, jos aiot lukea tämän loppuun, joten yritä vastustaa kiusausta ja käännä sivua. Olen viime aikoina pyöritellyt päässäni kysymyksiä ”kuka olen”, ”mitä haluan” ja ”miksi”. En ole päässyt vielä selkeisiin lopputuloksiin, mutta yllätyksekseni edellä olevista kysymyksistä viimeiseen olen löytänyt vastauksen ensimmäisenä. Päämääränäni on askel askeleelta kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, joka tietää mistä asioista nauttii ja ketä arvostaa. Miksi? Siksi, että haluan kuitenkin vain ja ainoastaan elää onnellista elämää, joka loppujen lopuksi kumpuaa omista valinnoistani ja asenteestani toisia kohtaan.

Virheitä koen eri tilanteissa tehneeni enemmän kuin laki sallii. Kenties sinäkin juuri nyt kun yrität olla miettimättä? Koemme tekemämme virheet suurina pettymyksinä joko itsellemme tai toisille ja alamme soimata itseämme rankalla kädellä. Olen kuitenkin lähes varma, että suurin osa omista ”virheistäni” on vain minun päässäni, kukaan muu tuskin ajattelee niistä yhtä pahasti kuin minä itse. Ja usein vieläpä niin, että todennäköisesti kaikkein vähiten ne, joiden ”tuomioita” eniten pelkäämme.

Teksti on alkanut hämärän syvällisenä, mutta en kiusallanikaan aio poiketa aloittamaltani radalta, koska olen pohtinut myös muita elämän suuria kysymyksiä miettiessäni luonnettani. Peilaamme itseämme usein niihin, joilla on sillä hetkellä juuri sitä, mitä itsekin toivoisimme saavamme. Tämä aiheuttaa ikävän sairauden nimeltään kateus, joka lienee kaikille tuttu jostakin yhteydestä. Myös minulle. Olen kuitenkin huomannut, että parantuminen siitä tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun ymmärtää päässeensä tekijästä tekemisen kohteeksi. Monta vuotta pienen pitäjän elämää naureskellessani olen oppinut pikkuhiljaa olemaan välittämättä siitä, millaista juttua minusta kylillä levitetään tai päinvastoin mitä minulle epäsuorasti syystä tai toisesta halutaan jakaa. Ainahan se on ”kiva kuulla” kaikenlaista, mutta olen alkanut arvostaa entistä enemmän asennettani ”real eyes realize real lies.” Olen sitä mieltä, että oman onnellisuuden saavuttaminen vaatii ennen kaikkea rehellisyyttä sekä itsensä ja toisten arvostamista, eikä sen kadehtimista, mitä jollakin toisella on.

Näiden oivallusten voimin aion jatkossakin olla erehtyväinen kansalainen, joka tulee pyytämään anteeksi monesti. En myöskään (valitettavasti?) tule luopumaan oudon huumorintajuni sävyttämistä jutuistani tai muuttamaan suhtautumistani ihmisiin ja asioihin ilman, että saan itse siitä niin ”hitokseen” hyvää oloa. Sen sijaan keskityn omiin parhaisiin puoliini, joita en edes kaikkia tiedä, mutta löydän nekin vielä. Opettelen myös kääntämään tekemäni virheet edukseni ja ehkä jonakin päivänä lukuisten erehdysten kautta olen keksinyt sen ”oman juttuni”, jolla sen leivänkin voisin tienata. Elämä, jos mikä on yksi oppimatka. Ai niin… jos silmäsi jostakin syystä ajautuivat tekstin mukana tänne asti pyydän anteeksi… varoitin kuitenkin etukäteen. 

(Urjalan Sanomien kolumni 28.5.2015)