Oman elämäni hottis

Tarkoitukseni oli käyttää tämä palstatila johonkin aivan muuhun, mutta se(kään) suunnitelma ei nyt toteutunut – kiitos laadukkaan ja ”laadukkaan” tv-viihteen, jolta olisin pystynyt välttymään ainoastaan omatessani kuulo- ja näkövamman.

Minä ja todennäköisesti monet muutkin aika ajoin tulevat miettineeksi, minkä takia ihailee jotakin ihmistä. Monilla nämä ihailunkohteet ovat julkisuudesta tuttuja, toisilla eivät. Vastaavasti jonkun ihannoima ihminen kuluttaa tuhansia euroja ulkoiseen olemukseensa vuosittain, kun taas jonkun toisen mielestä avarakatseinen ja suvaitsevaisesti toisia kohtaan käyttäytyvä henkilö omaa enemmän ihailtavia piirteitä. En sano, että kumpikaan olisi tässä maailmassa kiellettyä, mutta sen sijaan totean, että itse koen kuuluvani vahvasti siihen porukkaan, joka vilkuilee Nelosella parhaillaan pyörivää ”Hottikset” –sarjaa ajatuksella: ”mitä ihmettä mä just näin ja kuulin?!”

Päinvastoin kuin kyseinen tv-ohjelma antaa ymmärtää, ulkonäön sijaan, sisältä kumpuavat ajatukset ovat niitä, jotka tekevät ihmisestä loppupeleissä kauniin. Se miten hän kohtelee ja suhtautuu itseensä sekä muihin on paljon ihailtavampaa kuin se, mitä sieltä peilistä näkyy. Vielä en ainakaan ole tavannut yhtäkään ihmistä, joka yhtä sileänä olisi säilynyt vuosikymmenestä toiseen, mutta sen sijaan varovasti sädehtivään kauneuteen olen törmännyt lähestulkoon päivittäin.

Samaisella tv-kanavalla pyörii tällä hetkellä syksyn katsotuimpiin sarjoihin kuuluva ”Vain elämää”. Tarkemmin ajateltuna seuraan sarjaa täysin samoin ajatuksin, mutta ihailun kiilto silmissä. Myönnetään nyt sekin, että toisinaan myös kyynel poskella. Pöydän ääressä istuvat henkilöt tuovat ääneen esille omia ajatuksiaan, kertovat vaikeista ajoistaan avaamalla kappaleidensa tekstejä. Jokin aika sitten en olisi todellakaan uskonut, mutta suuren vaikutuksen minuun ovat tehneet rasvaletti-Anssi sanoituksillaan ja ihmisenä itsenään neitimäinen Tuiskun Antti, jonka kimeää ääntä en voinut sietää vielä pari vuotta sitten.

Mitä tästä opin? Sen, että toisen ihailu ei vaadi uhrautuvaisuutta tai sankaritekoja. Riittää, että arvostaa itseään ja muita, on terveellä tavalla itsekäs ja osaa katsoa muutakin kuin sitä ulkokuorta. Taiteilija tai kuuluisuus ei kenenkään tarvitse olla, omia sisäisen kauneuden parhaita puolia pystyy tuomaan esille omassa arjessaankin joka hetki. 

(Urjalan Sanomien kolumni 22.10.2015)